Vuosikertomukset ja julkaisut

 Vuosikertomukset ja julkaisut

 
Vuosikertomukset ja muut julkaisut ovat vahvoja yrityskuvan rakentajia. Olipa julkaisu sähköinen tai painettu, tulee sen heijastaa julkaisijansa identiteettiä.
 
Vuosikertomus on vuoden tärkein julkaisu - kertomus yrityksen tai yhteisön olemassaolon edellytyksistä. Silti valitettavan harva käyttää sen tarjoaman markkinointipotentiaalin täysimääräisesti hyväkseen.
Pakollisten tuloslaskelman, taseen ja toimintakertomuksen lisäksi vuosikertomuksissa on yleensä vapaamuotoisemmin esitettyjä tietoja toiminnasta. Hyvin tehtynä vuosikertomus laajentaa näkökulmia ja kasvattaa ymmärrystä yrityksestä. Parhaimmillaan se on kuin itse yritys pienoiskoossa.
 
Vuosikertomuksen, kuten minkä tahansa julkaisun tulisi kertoa yrityksen arvomaailmasta, osaamisesta ja tavoitteista. Yhä useammin esimerkiksi yhteiskuntavastuuasiat esitetään osana vuosikertomusta. Näin viestitään, että vastuullisuus on osa jokapäiväistä toimintaa.
Kaavamaisen asiarakenteen sijaan tekstit voidaan toteuttaa kerronnallisina tarinoina, joiden lomaan asiatieto upotetaan. Näin vuosikertomuksesta tulee eräänlainen asiakaslehden juhlanumero, jossa kiinnostavat ihmiset puhuvat yrityksen asioista. Puhujien ei aina tarvitse olla johtajia – työntekijän, asiakkaan tai sidosryhmän haastattelu avaa uusia näkökulmia.
 
Liian usein tekstit ovat pelkkää menneen toistoa. Visionäärisyys on eduksi: lukijalle on tärkeää tietää, kuinka yhtiö suhtautuu tulevaisuuteensa ja näkee sen merkitykselliset tekijät.
 
Myös visuaalisten elementtien on oltava linjassa yrityksen identiteetin kanssa. Hyvin tehty ulkoasu ja kuvitus tarjoaa oivalluksia ja voimakkaita elämyksiä.
 
Jotta julkaisun lopputulos vastaisi tavoitetta, yhteistyökumppaniksi kannattaa valita ammattitaitoiset tekijät, jotka tuntevat julkaisumaailman mahdollisuudet mutta myös tekniset prosessit.
 
Tärkeintä on huolellinen suunnittelu. Yleensä julkaisun on oltava valmiina tiettyyn päivään mennessä, jolloin jokaisen vaiheen on oltava tarkkaan aikataulutettu ja resursoitu. Rakenteen, sisällön ja ulkoasun miettiminen tulisi aloittaa jo noin puoli vuotta ennen julkaisupäivää.
 
Ammattitaitoinen kumppani osaa tuoda yrityksen identiteetin vahvasti mukaan sisältöön ja ulkoasuun. Osaava tekstintuottaja kirjoittaa suoraan lukijan tajuntaan ja valokuvaaja vangitsee viestin kamerallaan. Graafikon on hallittava ne typografian, värien käytön ja sommittelun vaatimukset, jotka tekevät julkaisusta julkaisijansa näköisen, mutta myös luettavan.
 
Viimeistelyllä on julkaisuissa suuri merkitys. Tarkkuutta, huolellisuutta ja vielä kerran tarkistamista – sitä on julkaisun tekijän perustyö.
 
Panostus kuitenkin kannattaa. Ammattimaisesti tuotetusta, yrityksen identiteettiä voimakkaasti ilmentävästä julkaisusta tulee parhaimmillaan hitti, jota luetaan pitkään julkaisemisen jälkeenkin.
 
Vappu Aura, Viisikko Communica VCA

 

Hae tämän alan yrityksiä