Viestintätutkimus ja -koulutus
Viestintätutkimus ja -koulutus
Viestintätutkimus on useimmiten hyvin samankaltaista kuin markkinatutkimus: ennen toimenpiteitä selvitetään kohderyhmä ja hankitaan tietoa kanavista ja tavoista, joilla kohderyhmä voidaan tavoittaa tehokkaasti. Lisäksi mitataan kohderyhmän lähtötilanne ennen viestintätoimenpiteitä.
Operaation aikana ja/tai sen jälkeen tutkitaan, kuinka tavoite on saavutettu. Tavoitteet voivat olla monentasoisia aina konkreettisen tiedon välittymisestä asenteiden ja mielikuvien synnyttämiseen tai muuttamiseen. Menetelminä voidaan käyttää sekä online-, puhelu- tai kirjekyselyjä, haastatteluja, ryhmäkeskusteluja jne. kuten markkinatutkimuksessakin.
Viestintäkoulutusta on monenlaista – lähtien strategisista perusasioista konkreettiseen käytännön viestinnän tekemiseen ja harjoittelemiseen. Paljon käytetty viestintäkoulutuksen muoto on haastattelu- ja esiintymisvalmennus. Tällöin kouluttaja simuloi tilanteita, joihin yhteisöviestinnän harjoittaja joutuu edustaessaan organisaatiota – sekä tavanomaisia median kohtaamisia ja mediasuhteiden hoitamista että poikkeuksellisempia kriisi- ja muutosviestinnän tilanteita.
Suurin osa viestintätoimistoista tarjoaa myös viestintätutkimusta ja -koulutusta osana palveluitaan.
Markus Leikola, MTL
Markkinointi & viestintä
Uutiset
MTL:n uutiset
- 21.05.2012 - Madvisory Boardin Paula Kämäri menee suoraan asiaan Kauppalehdessä
- 14.05.2012 - Tapahtumatoimistojen liikevaihto kasvoi 17 prosenttia vuonna 2011
- 08.05.2012 - MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala Kauppalehdessä: Suomi tarvitsee parasta markkinointiosaamista
- 07.05.2012 - MTL hakee assistenttia tiimiinsä
- 25.04.2012 - Markkinointiviestintäala jatkoi 10 prosentin kasvua
Jäsenyritysten uutiset
- 07.05.2012 - Uudistunut Hopottajat-suosittelupalvelu panostaa sosiaaliseen mediaan
- 27.04.2012 - Suomalaisväriä Eestin Kuldmunan tapahtuma-kategorian 2012 tuomaristossa
- 20.04.2012 - Tom Westerén AC-Sanafor Oy:n toimitusjohtajaksi
- 30.03.2012 - Mainostoimisto Ilmeen kasvu jatkui
- 12.03.2012 - BSG Marketing Oy:n liikevaihto ja tulos voimakkaassa kasvussa
