Opiskelijoille
Opiskelijoille
Lähes kolmanneksella markkinointiviestintäalalla työskentelevistä on tiede- tai taidekorkeakoulututkinto, yleisimmin kauppakorkeakoulusta (Helsinki, Turku tai Vaasa) tai yliopistosta, tyypillisimmin valtiotieteellisestä tiedekunnasta.
Opistoasteen tutkinto on joka viidennellä markkinointiviestintäalalla toimivista ihmisistä. Yleisimmin näillä henkilöillä on merkomin tutkinto, jonka voi suorittaa useissa oppilaitoksissa ympäri maata.
Kolmanneksi yleisin tutkinto markkinointiviestintäalalla on ammattikorkeakoulututkinto, joka on yli 15 prosentilla markkinointiviestintäalalla työskentelevistä. Ammattikorkeakouluilla on yliopistoja suurempi ammatillinen ja käytännön osaamiseen liittyvä painotus. Niitä on Suomessa 27 kappaletta.
Harjoittelijaksi markkinointiviestintäalan yrityksiin pääse helpoiten tutustamalla palvelumme avulla toimialan yrityksiin ja niiden ydinosaamisalueisiin ja lähestymällä itseään kiinnostavia yrityksiä esimerkiksi puhelimitse sekä lähettämällä hakemuksen ja ansioluettelon ko. yrityksiin. Samalla tavalla toimimalla voi myös etsiä opinnäytetyölleen toimeksiantajaa.
Verkkopalvelustamme löydät paljon käyttökelpoista aineistoa, mm. >kuvaukset alan ammateista. Lisää perustietoa mm. >koulutuksesta löydät verkkopalvelun Markkinointi & Viestintä-osiosta. Samassa osiossa on myös opinnoissa hyödyksi oleva laaja artikkelikokoelma >markkinoinnin ja viestinnän lajeista. Yrityshakukoneella voit myös etsiä tietoja yrityksistä ja case-esimerkeistä sekä rekry-osiossa jättää CV:si.
Opettajille käyttökelpoisia sivuja ovat em. lisäksi myös peruskoulun oppimateriaaliksi tarkoitettu kertova MediaSmart-projekti, josta kerrotaan >MediaSmart-sivuilla.
Uutiset
MTL:n uutiset
- 01.02.2012 - Ilmoittautuminen EACA Euro Effies 2012 -kilpailuun on alkanut
- 27.01.2012 - MTL:n palkkatutkimus 2011: Markkinointiviestintäalan palkat vastaavat asiantuntija-alojen palkkoja
- 24.01.2012 - Tutkimus-, maine- ja bisnestyöryhmät aloittaneet toimintansa
- 19.01.2012 - Joulukuun Kuukauden Parhaat Sekunnit Fintoto Oy:lle
- 10.01.2012 - Hasanille ja Wärtsilälle Syksyn 2011 Pahvi - Onnittelut voittajille!
Jäsenyritysten uutiset
- 26.01.2012 - SEK & Greyn toimitusjohtajaksi Tapio Hedman
- 18.01.2012 - Jukka Kurttila palaa Bob Helsingin toimitusjohtajaksi
- 21.12.2011 - J-P Rautamaa OS/G -ryhmän toimitusjohtajaksi
- 28.10.2011 - SEKin asiakkaille triplavoitto Effie Awards Finland -kisassa
- 25.10.2011 - Toinen Helsinki vahvistaa joukkojaan
Tapahtumat
Kalenterinäkymä
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 |
MTL:n tapahtumat
- 16.02.2012 - Markkinointijuridiikan case-seminaari
