MTL:n toiminta
MTL:n toimintaesimerkkejä
Se tarkoittaa käytännön tason vaikuttamista toiminta-alueen päätöksentekoon, yhteyksiä ministeriöihin, lausuntoja alamme sääntelystä ja mukanaoloa sen valmisteluvaiheessa. Se tarkoittaa kontakteja myös alamme koulutus- ja oppilaitoksiin sekä yhteistyötä mm. EK:n ja Kauppakamareiden kanssa. Eri yhteiskunnan työryhmissä on myös MTL:n jäsenistöstä nimettyjä henkilöedustuksia alaan liittyvien asioiden valmistelussa asiantuntijajäseninä.
Toimintaamme kuuluu myös alalta puuttuvien ajankohtaisseminaarien tarjoaminen jäsenistömme sekä niiden asiakaskunnan tietotaidon ja osaamisen kehittämiseksi. Olemme rakentaneet myös yhteistyössä Markkinointi-Instituutin kanssa pitkäkestoisen koulutusohjelman alalle. Lisätietoja tästä koulutuksesta ilkka.halttunen@mtl.fi. MTL vaikuttaa myös Opetusministeriön toimialan tutkintotoimikunnissa ja tekee yhteistyötä alan oppilaitosten kanssa. Tulossa olevat koulutustilaisuudet, ks. >tapahtumat.
Koulutustoiminnan lisäksi Markkinointiviestinnän viikko kerää pääkaupunkiseudun kahden tapahtumapäivän aikana lähes 4 000 osallistujaa ajankohtaisseminaareihin ja verkottumaan keskenään. Alueellisia Markkinointiviestinnän viikon tapahtumia on järjestetty myös mm. Tampereella ja Turussa.
KILPAILUJA
Alan osaamista nostetaan esiin tuloksellisen markkinoinnin kilpailulla >EFFIE Finlandilla. MTL on myös virallisena yhteistyötahona kuukauden parhaan televisiomainoksen (Kuukauden parhaat sekunnit) valinnassa MTV3:n kanssa sekä neljä kertaa vuodessa valittavassa parhaassa Pahvi -sanomalehti-ilmoitusten kilpailussa Helsingin Sanomien kanssa sekä parhaiden radiomainosten kilpailussa Kaiussa RadioMedian kanssa.
MAINE-LEHTI
Lisäksi liitolla on 100 % omistettu tytäryhtiö MTL-Palvelut Oy, joka harjoittaa liiketoimintaa alueilla, jotka tukevat liiton toimintaa, mutta jotka kohdistuvat myös toimialan ulkopuolelle. Ensimmäisenä liiketoiminta-alueena käynnistettiin Maine-lehden kustantaminen vuonna 2008.
MTL on jäsen alan kattojärjestössä EACAssa sekä ICCOssa. Enemmän liiton kansainvälistymisestä tällä linkillä.
Tutkimukset
>Tutkimustiedot löydät täältä
MTL kartoittaa markkinointiviestinnän alaa toteuttamalla säännöllisiä tutkimuksia ja selvityksiä itse, yhteistyössä eri tutkimuslaitosten kanssa sekä laajempina selvityksinä esimerkiksi Mainonnan Neuvottelukunnan kanssa.
Liiketoiminnan osaamisen kehittämistä palvelee vuosittain toteutettava, alan tiedot yhteen kokoava Markkinointiviestinnän Asiantuntijapalvelut -tutkimus. Sen loppukeväällä julkistettava ensimmäinen osa kertoo sekä alan yritysten järjestyksen että markkinan koon. Loppukesästä ilmestyvä toinen osa kertoo toimialan tärkeimmät taloudelliset tunnusluvut.
MTL:n yksi keskeisimpiä tutkimuksia on kvartaaleittain toteutettava MTL-Barometri. Siinä kartoitetaan markkinointiviestintäkentän toimistojen näkemyksiä tulevasta kehityksestä. Toimintaympäristövaikuttamisen tueksi tehdään vuosittainen Mainonnan määrä -tutkimus.
Vain jäsenyritysten käyttöön tehdään mm. palkkaukseen sekä asiakastyytyväisyyteen ja asiakasodotuksiin liittyviä tutkimuksia. Näiden avulla seurataan alan yleistä kehitystä sekä arvioidaan tulevaisuuden suuntaviivoja sekä etsitään liiton jäsentoimistoille uuden liiketoiminnan mahdollisuusalueita.
MTL on myös keskeinen taustataho mm. seuraavissa mediavaluuttatutkimuksissa: Kansallinen Mediatutkimus KMT, TV-mittaritutkimus ja Kansallinen Radiotutkimus KRT.
Uutiset
MTL:n uutiset
- 18.08.2010 - VAASAN TÄYSHYVÄT maistuivat kesä- heinäkuun KPS-raadille
- 04.08.2010 - Suomen Effie-kilpailu käynnistynyt
- 20.07.2010 - Mediamainonnassa piristymisen merkkejä kesäkuussa
- 22.06.2010 - Familyn Jere Teutari MTL Mainostoimistojen puikkoihin
- 17.06.2010 - Väsymätön Keno-Onnittelija oli toukokuun KPS-voittaja
Jäsenyritysten uutiset
- 26.08.2010 - Uusiin asemiin Recommended-ryhmässä
- 11.08.2010 - TopSpeakers Oy ja BSG Marketing Oy aloittivat myyntiyhteistyön
- 13.07.2010 - AC-Sanaforille kaksi palkintoa International Business Awards -kilpailussa
- 14.04.2010 - AC-Sanafor ainoana suomalaisena SABRE Awards -finaaliin
- 29.03.2010 - Mainostoimisto Ilmeelle kunniaa työllistämisestä
Tapahtumat
Kalenterinäkymä
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 | 30 |
MTL:n tapahtumat
- 27.08.2010 - Effie Finland entry deadline
- 26.10.2010 - Markkinointiviestinnän viikko
Kilpailut
- 28.05.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 18.06.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 20.08.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 24.09.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 22.10.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 26.11.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 17.12.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit



