Uudistunut Jokeri nousi Kuukauden parhaiksi sekunneiksi
Uudistunut Jokeri valloittaa
Veikkauksen ”Jokeri on palannut” voitti Kuukauden Parhaat Sekunnit marraskuussa. PHS:n suunnittelema ja Motel Royalin tuottama spotti on raadin mielestä kansainvälisen tason mainoselokuva, joka ottaa riskejä ja rikkoo rajoja. Erityiskehuja sai Hena Blombergin kuvaus.
Sivupelistä pelibrändiksi
Veikkaus lanseerasi Jokerin uudelleen marraskuun alussa. ”32-vuotisen historiansa aikana Jokeri on ollut Loton sivupeli. Halusimme tehdä merkittäviä muutoksia Jokerin pelijärjestelmään ja rakentaa Jokerista oman pelibrändinsä”, Veikkauksen markkinoinnin kehityspäällikkö Ari Tuuli kertoo.
Mainoksessa Jokeri-hahmon nousu nukkavierusta parrasvalojen loisteeseen kuvastaa pelin ja brändin uudistumista. ”Halusimme tv-mainoksella avata tien ihmisten sydämiin, kuvata että Jokeri on ollut ja on olemassa, mutta menettänyt uskonsa itseensä. Uusi Jokeri palaa takaisin vahvempana: sitä on helpompaa pelata ja se antaa pelaajille enemmän voittoja.”
Myynti nousuun ja uusia pelaajia
Uudistus tuonut selviä myynnillisiä tuloksia. ”Jokerin myynti on tähän mennessä kasvanut noin 50 prosenttia, ja se on saanut uusia pelaajia muun muassa naisten keskuudesta. Jokeria myös pelataan yhä useammin omalla kupongilla ja netissä,” Tuuli kertoo.
Tunteita herättävä mainos on saanut palautetta erityisesti musiikistaan. Veikkaus vastaakin asiakkaiden toiveisiin ja tuo Ari Sunellin mainosta varten säveltämän musiikin soittoääneksi ensi vuoden puolella.
Katso mainos ja marraskuun shortlista MTV3:n verkkosivustolla >>
Seuraava Kuukauden Parhaat Sekunnit julkistetaan 29.1.2010
Kuukauden Parhaat Sekunnit on MTV3:n, Subin ja MTL:n yhteinen tv-mainoskilpailu, johon osallistuvat kaikki MTV3:lla ja Subilla ensiesitetyt mainokset. Kuukauden Parhaat Sekunnit on palkinnut ajankohtaista, idealtaan ja toteutukseltaan onnistunutta tv-mainontaa vuodesta 1994 lähtien.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset
MTL:n uutiset
- 01.02.2012 - Ilmoittautuminen EACA Euro Effies 2012 -kilpailuun on alkanut
- 27.01.2012 - MTL:n palkkatutkimus 2011: Markkinointiviestintäalan palkat vastaavat asiantuntija-alojen palkkoja
- 24.01.2012 - Tutkimus-, maine- ja bisnestyöryhmät aloittaneet toimintansa
- 19.01.2012 - Joulukuun Kuukauden Parhaat Sekunnit Fintoto Oy:lle
- 10.01.2012 - Hasanille ja Wärtsilälle Syksyn 2011 Pahvi - Onnittelut voittajille!
Jäsenyritysten uutiset
- 26.01.2012 - SEK & Greyn toimitusjohtajaksi Tapio Hedman
- 18.01.2012 - Jukka Kurttila palaa Bob Helsingin toimitusjohtajaksi
- 21.12.2011 - J-P Rautamaa OS/G -ryhmän toimitusjohtajaksi
- 28.10.2011 - SEKin asiakkaille triplavoitto Effie Awards Finland -kisassa
- 25.10.2011 - Toinen Helsinki vahvistaa joukkojaan
Tapahtumat
Kalenterinäkymä
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 |
MTL:n tapahtumat
- 16.02.2012 - Markkinointijuridiikan case-seminaari
