Markkinointiviestinnän määrä supistui 0,5 miljardia euroa vuonna 2009

Markkinointiviestinnän määrä supistui 0,5 miljardia euroa vuonna 2009

16.6.2010

Mainosalan järjestöjä edustava Mainonnan Neuvottelukunnan TNS Gallupilla teettämän selvityksen mukaan markkinointiviestinnän määrä Suomessa vuonna 2009 oli 3 086 miljoonaa euroa. Investoinnit vähenivät 14,0 prosenttia (504 miljoonaa euroa) vuoteen 2008 verrattuna.

Markkinointiviestinnän määrä -selvitys kattaa panostukset sekä varsinaiseen mediamainontaan että laajasti muuhun markkinointiviestintään ja sen suunnitteluun. Markkinointiviestinnän kakusta alle puolet (40,9 %) on mediamainontaa. Yhä suurempi osa investoinneita kohdistuu muihin markkinointiviestinnän keinoihin sekä markkinointiviestinnän suunnitteluun ja tuotantoon.

– Mainonnan Neuvottelukunnan tilaama Markkinointiviestinnän määrä -selvitys paljastaa, että myös muut Markkinointiviestinnän panostukset kuin mediamainonta vähenivät reilusti vuonna 2009. Sekä suoramarkkinointi että menekinedistäminen vähenivät tuntuvasti, kertoo Mainonnan Neuvottelukunnan puheenjohtajajäsenen, Outdoor Finlandin puheenjohtaja, toimitusjohtaja Klaus Kuhanen.

Osoitteeton suora kasvoi, mutta kokonaisuudessaan suoramarkkinointi väheni yli 100 miljoonalla eurolla

Tammikuussa 2010 julkistettujen tietojen mukaan mediamainonta (sanoma- ja aikakauslehdet, televisio, radio, elokuvat, painetut ja sähköiset hakemistot sekä ulkomainonta ja verkkomainonta) vähenivät yhteensä 15,8 % vuodesta 2008 ja oli kokonaisuudessaan 1 263 miljoonaa euroa. Muissa Pohjoismaissa pudotukset olivat samaa luokkaa: Ruotsissa 12,7 %, Tanskassa 15 % ja Norjassa 15,6 %.

Muista markkinointiviestinnän keinoista suoramarkkinoinnin osuus oli suurin, 745 miljoonaa euroa. Suoramarkkinoinnin osuus koko markkinointiviestinnästä oli 24,2 %, jossa on lievää nousua edellisvuotiseen verrattuna. Osoitteellisen suoramainonnan määrä laski 15,3 %, kun taas osoitteeton suoramainonta kasvoi 9,3 %.

– Suoramarkkinoinnin kokonaisuudessa pieninä mutta kasvavina kanavina mittauksen piiriin vuonna 2007 tulleet mobiilimarkkinointi ja sähköpostimarkkinointi jatkoivat kasvuaan. Mobiilimarkkinoinnin määrä oli 6,1 miljoonaa euroa ja kasvuprosentti oli 10 % edellisestä vuodesta. Sähköpostimarkkinoinnin määrä oli 4,8 miljoonaa euroa ja kasvua 15 %. Telemarkkinoinnin määrä vuonna 2009 oli 229 miljoonaa euroa ja se puolestaan väheni 10,2 prosenttia, kertoo TNS-Gallup Oy:n yksikönjohtaja Jukka Helske.

Menekinedistäminen supistui 83 miljoonaa euroa

Menekinedistämisen osatekijöissä panostusten lasku oli loivempaa kuin markkinointiviestinnän kokonaisuudessa.  Messupanostukset vähenivät 9,2 % 187 miljoonaan euroon. Luku sisältää myös messuosastojen suunnittelun ja tuotannon. Myymälämateriaalien ja esittelytyön osuus kaikista panostuksista oli 3,1 %. Viime vuonna yritykset vähensivät myös panostuksiaan myymälään. Kaikkiaan myymälään käytettiin 96 miljoonaa euroa.

Sponsorointi kääntyi laskuun vuonna 2009 ja on nyt 151 miljoonaa euroa. Yritykset ovat myös leikanneet liike- ja mainoslahjojen ostojaan (laskua 16,7 %).

Markkinointiviestinnän suunnittelu väheni 58 miljoonalla eurolla

Markkinointiviestinnän suunnittelu väheni noin 412 miljoonaan euroon viime vuonna oltuaan noin 470 miljoonaa euroa vuonna 2008. Markkinointiviestintäalan lasku oli hieman pienempää kuin mediamainonnan lasku. Media- ja viestintätoimistot menettivät n. 10 % myyntikatteistaan.

Markkinointiviestinnän muu tuotanto väheni 10,8 % vuonna 2009. Suurin erä tuotantokustannuksissa oli tapahtumamarkkinoinnin tuotanto (58,8 miljoonaa euroa). Se kuitenkin väheni 9,7 % edellisvuodesta. Mainoselokuvien tuotanto jatkoi laskuaan ja vähennystä oli 14,6 %. Aikakaus- ja sanomalehtimainonnan tuotannossa ulkoa ostettavien palveluiden osuus on kummallakin noin 3 miljoonan euron luokkaa.

Panostukset kääntyivät jälleen nousuun maaliskuussa 2010

Vaikka vuoden 2009 pudotus markkinointiviestinnän määrässä jää historiaan vuosikymmenen suurimpana, ovat mediapanostukset tänä vuonna kääntyneet jälleen kasvuun.

– Lähes kaikki mediamainonnan muodot ovat tämän kevään aikana kääntyneet nousuun. Ensimmäiset merkit näkyivät 2010 maaliskuussa, jolloin mediapanostuksissa oli prosentin suuruinen kasvu vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna. Myös huhtikuussa kehitys jatkoi samalla prosentin suuruisella kasvu-uralla, toteaa Klaus Kuhanen

Lisätietoja: TNS Gallup Oy, yksikönjohtaja Jukka Helske, p (09) 6135 0680, GSM 040 522 4425

Mainonnan Neuvottelukunta: toimitusjohtaja (JCDecaux) Klaus Kuhanen, puh. 0207 758 215, GSM 0400 811 085

Markkinointiviestinnän määrän kehitys (Milj.euroa, käyvin hinnoin)

 

2007

2008

2009

08/09

2009

 

milj.€

milj.€

milj. €

M-%*

Osuus-%

MEDIAMAINONTA

 

 

 

 

 

Päivälehdet (4-7 krt/vk ilmestyvät sanomal.)

555

537

417

-22,3

13,5 %

1-3 krt viikossa ilmestyvät sanomalehdet

67

68

57

-15,3

1,8 %

Sanomalehdet yhteensä

622

605

474

-21,6

15,4 %

Kaupunki- ja noutolehdet

86

83

68

-18,7

2,2 %

Sanoma- ja kaupunkilehdet yhteensä

708

688

542

-21,2

17,6 %

Yleisölehdet

108

101

84

-17,4

2,7 %

Ammatti- ja järjestölehdet

84

80

55

-31,8

1,8 %

Asiakaslehdet

19

21

19

-12,6

0,6 %

Aikakauslehdet yhteensä

210

203

157

-22,6

5,1 %

Painetut hakemistot

91

94

81

-14,1

2,6 %

Painetut mediat yhteensä

1009

985

780

-20,8

25,3 %

Televisiomainonta

262

268

237

-11,6

7,7 %

Dispaly- ja luokiteltu verkkomainonta

62

78

77

-1,8

2,5 %

Sähköiset hakemistot ja hakusanamainonta

51

71

82

+14,6

2,7 %

Verkkomediamainonta yhteensä

113

149

159

+6,0

5,2 %

Radiomainonta

47

51

50

-1,7

1,6 %

Elokuvamainonta

2,3

3,1

2,4

-20,6

0,1 %

Sähköinen mainonta yhteensä

424

473

447

-5,0

14,5 %

Ulko- ja liikennemainonta

42

44

36

-17,5

1,2 %

Mediamainonta yhteensä

1475

1500

1263

-15,8

40,9 %

SUORAMARKKINOINTI

 

 

 

 

 

Osoitteellisen suoram. jakelukustannukset

137

132

113

-14,3

3,7 %

Osoitteellisen suoran tuot. kust. (L)

185

181

152

-16,0

4,9 %

Osoitteellinen suoramainonta yhteensä

322

313

265

-15,3

8,6 %

Osoitteettoman suoram. jakelukustannukset

68

72

79

+9,9

2,6 %

Osoitteettoman sm. tuot. kust. (L)

59

65

71

+8,6

2,3 %

Osoitteeton suoramainonta yhteensä

126

137

150

+9,3

4,9 %

Esitemedia (A)

139

145

91

-33,8

2,9 %

Mobiilimarkkinointiviestintä

4

5,5

6,1

+10,0

0,2 %

Sähköpostimarkkinointiviestintä

3

4,2

4,8

+15,0

0,2 %

Telemarkkinointi

236

255

229

-10,2

7,4 %

Koko suoramarkkinointi yhteensä

830

860

745

-13,2

24,2 %

MENEKINEDISTÄMINEN

 

 

 

 

 

Messut (A, L)

178

206

187

-9,2

6,1 %

Sponsorointi (A)

166

179

151

-15,6

4,9 %

Myymälämateriaalit ja esittelytyö myymälöissä (A)

104

106

96

-9,1

3,1 %

Liike- ja mainoslahjat (A)

155

156

130

-16,7

4,2 %

Menekinedistäminen yhteensä

603

647

564

-12,8

18,3 %

Markkinointiviestinnän suunnittelu

440

470

412

-11,8

18,3 %

Muiden tuotantoyhtiöiden kustannukset yhteensä

99

113

101

-10,8

3,3 %

MARKKINOINTIVIESTIMET YHTEENSÄ

3449

3590

3086

-14,0

100,0 %

L= Laskettu, kokonaisluku perustuu laskennalliseen kaavaan, A= Arvioitu tutkimus- tai yritystietojen perusteella

Markkinointiviestimien osuus mainonnasta suunnittelu- ja tuotanto-kustannuksineen v. 2009 (ns. “suuri mainoskakku”, 3,1 mrd euroa)