Joulukuun Kuukauden Parhaat Sekunnit Fintoto Oy:lle

Kuukauden  Parhaat Sekunnit  Fintoto Oy:lle - "Kotiinpaluu" oli paras joulukuussa
 
”Pieteetillä tehty tuotanto, jossa on huomioitu detaljitkin. Kauniisti kuvattu ja kerrottu tarina, joka aukeaa erityisesti hevosharrastajille välittömästi. Poikkeaa elokuvallisuudellaan mainonnan valtavirrasta. Tällaista haluaisi nähdä mainoskatkoilla lisää”, raati kehui Fintoton mainosta ”Kotiinpaluu”.
 
”Halusimme kertoa kampanjallamme, että nyt kaikki hevospelit löytyvät saman Toto-kyltin alta. Tavoitteena oli myös innostaa uusia harrastajia hevospelien pariin. Alkuvuoden tulokset osoittavat, että olemme tavoitteissamme hyvin onnistuneetkin”, Fintoto Oy:n markkinointipäällikkö Tero Vienonen kertoo.
 
Mainoksen on suunnitellut Pohjolan Mylly Oy ja tuottanut Century Films Oy.
 
Joulukuun Parhaita Sekunteja  arvioivat AD Jarkko Toijonen Rocky Advertising Oy:stä, creative partner Eija Hakala Familystä,  copy Ville Ohtonen  SEK&Greyltä ja copy Olli Hongisto Skandaalista.
 
Katso voittajamainos Spotti.fi:ssä.
 
Kuukauden Parhaat Sekunnit on MTV3:n, Subin ja MTL:n yhteinen mainoskilpailu, jossa vaihtuvajäseninen raati arvioi edellisen kuukauden aikana ensiesityksensä saanutta tv-mainontaa. Kuukauden Parhaat Sekunnit on palkinnut ajankohtaista, idealtaan ja toteutukseltaan onnistunutta tv-mainontaa vuodesta 1994 lähtien. Voittaja saa palkinnoksi kuusi esityskertaa: kolme kertaa MTV3:lla ja kolme kertaa Subilla. Tuorein voittaja, shortlista ja arkisto osoitteessa spotti.fi.
 
Lisätiedot:
 
MTV Oy, Ritva Rekola
puh. 010 300 6012, ritva.rekola@mtv3.fi