Franticin toimitusjohtaja KTT Sami Relander MTL-digitoimistojen toimial ...
Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL ry:n toimialayhdistys MTL Digitoimistot on valinnut uudeksi hallituksen puheenjohtajaksi Sami Relanderin.
”Digitoimiala on ehtinyt murrosikään. Nyt on hyvä hetki kirkastaa alan tavoitteita, sanomaa ja sen tuomaa lisäarvoa muuttuvassa markkinointiviestintäkentässä. Meidän on yhdessä vakiinnutettava toimialan toimivia rakenteita ja käytäntöjä. Samalla on syytä kartoittaa uusia kasvun mahdollisuuksia, niin asiakkaille kuin toimistoillekin”, Sami Relander arvioi tehtäväkenttäänsä.
Sami Relander on toiminut vuodesta 2007 alkaen Franticin toimitusjohtajana, mitä ennen hän on työskennellyt kymmenisen vuotta eri digitoimistoissa. Relander on koulutukseltaan kauppatieteiden tohtori Helsingin kauppakorkeakoulusta. 1990-luvun lopulla hän oli mukana perustamassa Lemon Interactivea. Lisäksi hän on työskennellyt muun muassa Enderolla ja EuroRSCG:llä.
MTL-digitoimistojen toimialayhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Kati Sulin Hill & Knowltonilta. Muut hallituksen jäsenet ovat Sami Kankkunen (OMD), Jouni Kantonen (RedTail Media), Sami Haukioja (Viherjuuri), Mika Häyrinen (Virta Mediacommunity) ja Panu Laaksonen (Ida Fram).
Lisätietoja:
MTL Digitoimistot, hallituksen puheenjohtaja Sami Relander, p. 050 567 0261
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset
MTL:n uutiset
- 01.02.2012 - Ilmoittautuminen EACA Euro Effies 2012 -kilpailuun on alkanut
- 27.01.2012 - MTL:n palkkatutkimus 2011: Markkinointiviestintäalan palkat vastaavat asiantuntija-alojen palkkoja
- 24.01.2012 - Tutkimus-, maine- ja bisnestyöryhmät aloittaneet toimintansa
- 19.01.2012 - Joulukuun Kuukauden Parhaat Sekunnit Fintoto Oy:lle
- 10.01.2012 - Hasanille ja Wärtsilälle Syksyn 2011 Pahvi - Onnittelut voittajille!
Jäsenyritysten uutiset
- 26.01.2012 - SEK & Greyn toimitusjohtajaksi Tapio Hedman
- 18.01.2012 - Jukka Kurttila palaa Bob Helsingin toimitusjohtajaksi
- 21.12.2011 - J-P Rautamaa OS/G -ryhmän toimitusjohtajaksi
- 28.10.2011 - SEKin asiakkaille triplavoitto Effie Awards Finland -kisassa
- 25.10.2011 - Toinen Helsinki vahvistaa joukkojaan
Tapahtumat
Kalenterinäkymä
| Ma | Ti | Ke | To | Pe | La | Su |
|---|---|---|---|---|---|---|
| 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | ||
| 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | 12 |
| 13 | 14 | 15 | 16 | 17 | 18 | 19 |
| 20 | 21 | 22 | 23 | 24 | 25 | 26 |
| 27 | 28 | 29 |
MTL:n tapahtumat
- 16.02.2012 - Markkinointijuridiikan case-seminaari
