Sokos ja Ida Fram yhteistyöhön
Sokos haki kilpailutuksen kautta kumppania vuoden 2010 kampanjoidensa toteuttamiseen sähköisissä kanavissa. Kumppaniksi valittiin muuttuvan maailman mainostoimisto Ida Fram.
Kokonaisuuteen kuuluu yhteensä kuusi isompaa kampanjaa, mm. 3+1 Päivää ja Kutsu kauneuteen, sekä useita sesonkikohtaisia kampanjalähtöjä.
Sokos halusi löytää uudenlaisia tapoja tavoittaa kohderyhmänsä
Kampanjoiden kivijalan ovat perinteisesti muodostaneet kuvastot ja tavaratalomateriaalit. Nyt tavoitteena on kehittää kampanjakonsepteja uudenlaisilla toimintamalleilla ja monipuolisemmalla mediankäytöllä. Digitaalisen median merkitys on korostunut, sillä Sokos haluaa löytää uudenlaisia tapoja kommunikoida kohderyhmiensä kanssa.
- Olimme erityisen ihastuneita Ida Framin lähestymistapaan, jossa yksittäisten kampanjoiden sijaan kehitetään jatkuvia toimintamalleja. Saimme paitsi paljon uusia ajatuksia, myös vastauksia meitä jo aiemmin askarruttaneisiin markkinoinnin haasteisiin, kertoo markkinointipäällikkö Mikko Hägerström Sokokselta.
Ensimmäisenä projektina 3+1 PÄIVÄÄ
Idassa Sokoksen tiimiin kuuluvat toimitusjohtaja Panu Laaksosen lisäksi planner/copywriter Samuli Salokangas, AD Vesa-Matti Nurmi ja projektipäällikkö Saija Kerälä. Yhteistyön ensimmäinen näkyvä toimenpide on kevään 3+1 PÄIVÄÄ –kampanja.
- Sokoksessa yhdistyy kiinnostavalla tavalla pitkät perinteet ja rohkeus toimia uudella tavalla. Tällainen haaste sopii muuttuvan maailman mainostoimistollemme erinomaisesti, summaa Ida Framin toimitusjohtaja Panu Laaksonen.
Lisätietoja:
Panu Laaksonen, toimitusjohtaja, Ida Fram Oy
+358 40 517 7931
panu.laaksonen@idafram.fi
www.idafram.fi
www.maailmamuuttuu.fi
Mikko Hägerström, markkinointipäällikkö, SOK Sokos-ketju
+358 (0)40 5813 880
mikko.hagerstrom@sokos.fi
www.sokos.fi
Sokos-tavaratalot sijaitsevat maamme suurimpien kaupunkien ydinkeskustoissa. Ketjuun kuuluu 11 isoa ja monipuolista tavarataloa ja 11 pienempää, kauneuteen sekä naisten ja miesten pukeutumiseen keskittyvää Sokosta. Sokos-tavaratalot ovat osa S-ryhmän kattavaa palvelutarjontaa.
Ida Fram on täyden palvelun mainostoimisto, joka yhdessä digitaalisen median toimisto Into-Digital Oy:n kanssa palvelee asiakkaitaan 20 työntekijän voimin. Ida Framin asiakkuuksiin lukeutuvat mm. Leaf, Långvik, R-Kioski, Sokos ja Terveystalo.
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset
MTL:n uutiset
- 09.03.2010 - Yhteisvastuu-keräyksestä vuoden 2009 yhteiskuntaviestintäteko
- 02.03.2010 - Veikkaukselle ja PHS:lle Talven 2009 Pahvi
- 25.02.2010 - Raiku etsii parhaita radioideoita
- 17.02.2010 - Sampo Pankin Kissanpäivät sai KPS-raadin kehräämään
- 15.02.2010 - AdProfit 2009 -kilpailun loppusuoralla yhdeksän työtä
Jäsenyritysten uutiset
- 28.01.2010 - Sokos ja Ida Fram yhteistyöhön
- 10.12.2009 - Recommended panostaa kansainväliseen digituotantoon
- 02.11.2009 - Suomi laahaa muuta Eurooppaa jäljessä viestintäinvestoinnin takaisinmaksun (ROI:n) mittaamisessa
- 08.10.2009 - Studioyhteistyöllä kohdennettuja markkinointikampanjoita
- 28.09.2009 - Mainiolla 10-vuotisjuhlat
Tapahtumat
MTL:n tapahtumat
- 03.06.2009 - Digimarkkinoinnin parhaita caseja
- 12.08.2009 - Effie Workshop Helsinki
- 10.09.2009 - MTL-Golf 2009
- 23.10.2009 - Effie palkintojenjako
- 03.11.2009 - Markkinointiviestinnän viikko Tampereella
- 05.11.2009 - Turun mainostorstai
- 12.11.2009 - Lahden mainostorstai
- 12.11.2009 - Mainostajanfoorumi 2009
- 01.12.2009 - Markkinointijuridiikan case-kurssi
- 26.01.2010 - MTL-Ajankohtaisseminaari
Jäsenyritysten tapahtumat
- 23.10.2009 - Ideapäivä
Koulutus
- 04.06.2009 - ProCom-päivä
- 27.08.2009 - Elonmerkki 09
- 03.09.2009 - Mainontapäivä
- 24.09.2009 - Viestintäpäivä PLUSSA
Kilpailut
- 28.01.2010 - Kaiku Gaala
- 11.03.2010 - Voitto-gaala
- 24.03.2010 - AdProfit palkintojenjako
- 26.03.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 23.04.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 28.05.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 18.06.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 20.08.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 24.09.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
- 22.10.2010 - Kuukauden parhaat sekunnit
MTL:n sisäiset
- 19.06.2009 - Juhannusaatto
- 01.01.2010 - Uudenvuodenpäivä
- 06.01.2010 - Loppiainen
- 02.04.2010 - Pitkäperjantai
- 30.05.2010 - Vappuaatto
- 25.06.2010 - Juhannusaatto




