SEKin asiakkaille triplavoitto Effie Awards Finland -kisassa
SEKin asiakkaille triplavoitto Effie Awards Finland -kisassa
Finnairin Local Heroes Germany -kampanja on voittanut hopeaa Effie Awardsin Suomen osakilpailun Ulkomaiset kohderyhmät-sarjassa. Fonectan Miten pienyrittäjä voi sponsoroida formulaa -kampanja voitti hopeaa bisneshaastesarjassa ja pronssia palvelu- ja tuotesarjassa.
Finnairin Local Heroes pokkasi jo neljännen Effie-voiton Local Heroes Germany näytti miten suomalainen lentoyhtiö voi kohota Saksan liigakärkeen. Kampanja nosti Finnairin harkintaryhmän ulkopuolelta toiseksi halutuimmaksi lentoyhtiöksi Düsseldorfista Aasiaan. Business-luokan myynti Düsseldorfissa kasvoi 123 % nousten Finnairin avainmarkkinoiden suurimmaksi. Kokonaismyynti Saksassa kohosi + 31 %.
Local Heroes Germany on osa Finnairin kansainvälistä menestyskonseptia, joka on toteutettu tähän mennessä myös Tukholmassa, Pekingissä, Shanghaissa, Singaporessa, Soulissa ja Manchesterissä. Jokaisessa kampanjakaupungissa Finnair on onnistunut saamaan kasvot ja paikan liikematkustajan valintaryhmässä.
Suomen Effie-osakilpailussa konsepti on voittanut aiemmin jo kultaa ja hopeaa. Tänä vuonna konsepti toi Suomeen myös kautta aikojen ensimmäisen Euro Effie -voiton.
Finnairin Jarkko Konttisen mukaan tämä on loistava osoitus siitä, miten kansainvälisillä markkinoilla voi menestyä pienemmälläkin volyymilla, kun panostaa taitavaan suunnitteluun.
- Lähdimme SEKin ja Dagmarin kanssa haastamaan monikymmenkertaisilla budjeteilla jyräävät kilpailijamme luovasti ja sympaattisesti paikallisten puhutteluun taipuvalla konseptilla sekä tarkalla kohdennuksella.
Fonecta täyttä vauhtia hakukonejätin ohi
Fonecta tarjosi kahdessa eri sarjassa palkitussa kampanjassaan ensimmäisenä maailmassa pienyrittäjille mahdollisuuden sponsoroida formulaa. Paikkakunnan Paras -kilpailun kautta haettiin Suomen suositelluimpia yrityksiä, joista valtakunnan parhaat saivat sponsorisopimuksen Heikki Kovalaisen kanssa ja logonsa hänen ajohaalariinsa.
Kampanjan ansiosta Fonecta nousi suomalaisten yrittäjien keskuudessa spontaanisti tunnetuimmaksi toimijaksi hakukonemarkkinoinnin, digitaalisen suoramarkkinoinnin ja asiakkuusmarkkinoinnin palveluja tarjoavana yrityksenä - jopa ohi Googlen. Pk-yrittäjien saama kuluttajasuosittelujen määrä on kasvamassa jopa viisinkertaiseksi tavoitteeseen nähden.
- Fonecta haluaa tarjota parasta palvelua, joten päätimme rohkeasti rakentaa konseptin, jossa jo markkinointi on palvelua, joka todentaa työkalujemme toimivuuden käytännössä. Varmistimme puhuttelevuuden ennen kampanjaa mm. esittelemällä idean Suomen Yrittäjille. Täysin kilpailijoista poikkeavalla ja aidosti kohderyhmää palvelevalla ratkaisulla jatketaan nyt paalupaikalta, toteaa Fonectan Jukka-Pekka Vuori.
Valio ja Fazer hienosti finaaliin
SEKin asiakkaat ovat perinteisesti menestyneet hyvin tuloksellisuutta mittaavissa kisoissa. Tänä vuonna shortlistalle kohosivat myös Valio kahdella kampanjallaan sekä Fazer. Viimeiset kolme vuotta SEKin asiakkaiden kampanjat ovat palkittu koko kilpailun Grande Effie -voittajina. Vuosien aikana Effie-menestystä on tullut mm. DNA:n, Fazer Leipomoiden, Finnairin, Fonectan, Hartwallin, Pauligin, Koti Pizzan ja Snellmanin kanssa.
Lisätietoja:
SEK & GREY
operatiivinen johtaja Jaakko Rantala
Puh. 0400 854 443, jaakko.rantala@sekgrey.fi
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset
MTL:n uutiset
- 21.05.2012 - Madvisory Boardin Paula Kämäri menee suoraan asiaan Kauppalehdessä
- 14.05.2012 - Tapahtumatoimistojen liikevaihto kasvoi 17 prosenttia vuonna 2011
- 08.05.2012 - MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala Kauppalehdessä: Suomi tarvitsee parasta markkinointiosaamista
- 07.05.2012 - MTL hakee assistenttia tiimiinsä
- 25.04.2012 - Markkinointiviestintäala jatkoi 10 prosentin kasvua
Jäsenyritysten uutiset
- 07.05.2012 - Uudistunut Hopottajat-suosittelupalvelu panostaa sosiaaliseen mediaan
- 27.04.2012 - Suomalaisväriä Eestin Kuldmunan tapahtuma-kategorian 2012 tuomaristossa
- 20.04.2012 - Tom Westerén AC-Sanafor Oy:n toimitusjohtajaksi
- 30.03.2012 - Mainostoimisto Ilmeen kasvu jatkui
- 12.03.2012 - BSG Marketing Oy:n liikevaihto ja tulos voimakkaassa kasvussa
