Mainostoimisto Ilme täyttää 15-vuotta
Mainostoimisto Ilme täyttää 15-vuotta
Mainostoimisto Ilme täyttää 15-vuotta lauantaina 3.9.2011. Yritys on kasvanut nopeassa tahdissa ja tällä hetkellä Ilmeellä on kaksi toimipaikkaa Tampereella ja Lahdessa. Yritys työllistää 22 markkinointiviestinnän ammattilaista.
Ilme vahvassa kasvuvauhdissa Lahdessa ja Tampereella
Markkinointiviestintä alana on murroksessa ja uusia mediamuotoja syntyy jatkuvasti. Ilme on panostanut vahvasti suunnittelun lisäksi mm. verkossa tapahtuvaan markkinointiin, liikkuvaan kuvaan ja erilaisiin myynnin järjestelmiin, joita tukemaan on rakennettu juuri valmistuneet studiotilat Lahden toimipisteeseen. Lahdessa toimitiloja laajennettiin kesän aikana kolmanneksen ja Tampereella toimisto muutti uusin toimitiloihin vanhan Finlaysonin pääkonttorin ullakolle. ”Vaikka markkinointiviestintä on globaalia, haluamme kohdata ja palvella asiakkaitamme paikallisesti”, kertoo Oskari Kariste yrityksen laajentumisstrategiaa useammalle paikkakunnalle Suomessa.
Taustaa
Oskari Kariste perusti Ilmeen vuonna 1996 ollessaan 18-vuotias. Ilmeen toiminta on ollut nousujohteista koko 15 vuoden ajan. Yritys on kasvanut n. 25 %:n vuosivauhdilla viimeiset neljä vuotta. Vuoden 2011 ennustettu liikevaihto tulee olemaan n. 2 M €. Ilme on Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto MTL:n jäsentoimisto ja Oskari Kariste MTL:n Mainostoimistot hallituksen jäsen.
Lahden kaupunki myönsi viime vuonna Mainostoimisto Ilmeelle vuoden työllistäjä -kunniakirjan, lisäksi Lahden Yrittäjät valitsivat Oskari Karisteen vuoden 2009 nuoreksi yrittäjäksi. Markkinointiviestinnän palkintoja Ilme on saavuttanut mm. Järvikylän ulkomainoskampanjalla sekä Pelicans-spoteilla, jotka nousivat Vuoden Huiput –kilpailuissa short-listalle. Lahtelaisen jääkiekkoseuran valmennuksesta kertovia You Tube –suosikkeja on käyty katsomassa jo pitkälti yli 900 000 kertaa.
Ilmeen asiakkaita ovat mm.
Scandic Hotels (Suomen päämainostoimisto, kansainvälinen ravintolamarkkinointi), Vierumäki, Hilton Hotels Suomi, Abloy Oy, Järvikylän tuoreyrtit, Oy Elfa Finland Ab, Valtra Oy Ab, Uponor Suomi Oy, Wipak Oy, Lahden Pelicans, FC Lahti, Sandvik Mining & Construction Oy, Stalatube Oy, Novart Oy, Mikkelin ammattikorkeakoulu, FC Lahti, Etelä-Savon ammattiopisto – ESEDU, 4event, Lahti Energia, BLC – Blue Lake Communications Oy, Messua Oy ja Go On Yhtiöt.
Lisätietoja:
Oskari Kariste, toimitusjohtaja
020 7429 852
- Kirjaudu sisään kirjoittaaksesi kommentteja
Uutiset
MTL:n uutiset
- 21.05.2012 - Madvisory Boardin Paula Kämäri menee suoraan asiaan Kauppalehdessä
- 14.05.2012 - Tapahtumatoimistojen liikevaihto kasvoi 17 prosenttia vuonna 2011
- 08.05.2012 - MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala Kauppalehdessä: Suomi tarvitsee parasta markkinointiosaamista
- 07.05.2012 - MTL hakee assistenttia tiimiinsä
- 25.04.2012 - Markkinointiviestintäala jatkoi 10 prosentin kasvua
Jäsenyritysten uutiset
- 07.05.2012 - Uudistunut Hopottajat-suosittelupalvelu panostaa sosiaaliseen mediaan
- 27.04.2012 - Suomalaisväriä Eestin Kuldmunan tapahtuma-kategorian 2012 tuomaristossa
- 20.04.2012 - Tom Westerén AC-Sanafor Oy:n toimitusjohtajaksi
- 30.03.2012 - Mainostoimisto Ilmeen kasvu jatkui
- 12.03.2012 - BSG Marketing Oy:n liikevaihto ja tulos voimakkaassa kasvussa
