Aikakausilehtimainonta

 

Aikakauslehtimainonta

Aikakauslehdellä, tuttavallisemmin aikkarilla, tarkoitetaan julkaisua, joka  ilmestyy säännöllisesti vähintään neljä kertaa kalenterivuodessa, sisältää numeroa kohden useita artikkeleita tai muuta toimituksellista aineistoa (joka on myös sen pääsisältö),   on kaikkien tilattavissa tai laajalti saatavissa. Aikkarien lukuajat ovat yleensä pitkiä, niiden pariin palataan ja niitä säilytetään, jopa vuosia.

Mainonta on oleellinen osa aikkareiden sisältöä. Aikkarit ovat erityisesti brändimainonnalle otollinen ympäristö, varsinkin silloin kun korostetaan laatutekijöitä, jotka pääsevät näyttäytymään edukseen riittävässä koossa ja kauniilla painopinnalla. Aikakauslehtimainonta on kolmanneksi suurin mediamainonnan laji Suomessa.

Suomessa ilmestyy aikakauslehtiä suhteessa väkilukuun eniten maailmassa - yli 3500. Näistä tosin vain noin 60 on viikkolehtiä. Suurimpien aikakauslehtien levikki on yli 1,5 miljoonaa, mutta suurin osa lehdistä on nimenomaan kohderyhmämedioita, jotka tavoittavat erinomaisesti demografisen, kiinnostuksen kohteen tai muulla perusteella määritetyn kohderyhmän. Isoimmat aikakauslehtikustantajat pystyvät myös tarjoamaan paketteja, joilla erilaisia kohderyhmiä saadaan katettua eri lehtien yhdistelmillä. Myös aikakauslehtien verkkosivustot kehittyvät ja jotkut niistä keräävät jo merkittäviä, sitoutuneita kävijämääriä.

 
Aikakauslehtimainonta mahdollistaa myös useita erikoisratkaisuja, joilla mainontaan saadaan kustanustehokkuutta tai tavanomaista isompia huomioarvoja näyttävyydellä: alueellisia ratkaisuja, liitteitä, advertoriaaleja, väliinpistoja, liimapisaralla kiinnitettäviä kortteja, lisäkansia, ylileveitä aukeamia, jne. Aikakauslehtien kustantajien järjestö Aikakausmedia tarjoaa apua ja työkaluja kaikessa aikakauslehtimainontaan liittyvissä kysymyksissä.
 
Noin 14 000 suomalaista on vuodesta toiseen sitä mieltä, että aikakauslehdet ovat paras tiedonlähde kun haetaan tietoa vaikkapa kosmetiikasta, ruuanlaitosta, terveydestä, tai ihmissuhteista, autoilua, puutarhanhoitoa tai asumista unohtamatta. Yhteensä 17 aihealueella 30 mahdollisesta aikkari on suomalaisten mielestä paras tiedonlähde. (TNS Gallup, Mediasidonnaisuustutkimus 2008).
 
Saara Itävuo, Aikakausmedia

 

Hae tämän alan yrityksiä

 

 

Hae tämän alan caseja