2005
Vuoden 2005 voittajat
Kultasulka-kirjoituskilpailun tuomareina toimivat uutispäällikkö Pia Hyvönen Taloussanomista ja professori, päätoimittaja Pekka Aula Maine-lehdestä sekä toimitusjohtaja Sinikka Virkkunen, MTL.
Kultasulka
Esitelmä
Nando Malmelin
Miksi tutkia mainontaa?
Yhteiskunnallinen näkökulma
Lektio Helsingin yliopistossa 7.11.2003
Julkaistu Tiedotustutkimus 2004:2
Palkitsemisen arvoinen esitelmä, joka toimii myös artikkelina. Olisi toivottavaa, että Nando Malmelin kirjoittaisi aiheesta laajalevikkisissä lehdissä, sillä hän esittää mainonnan lukutaidosta useita mielenkiintoisia, uusia näkökulmia. Tuomaristo löysi paljon viestejä myös toimialalle itselleen. Nando Malmelinin tapa popularisoida tiedettä on taituruutta, jollaista mainonta toimialana tarvitsee. Jos puuttuu yhteisesti sovitut rakennuspuut eli käsitteet, alalla toimivat voivat omilla heitoillaan aiheuttaa vellovaa keskustelua, joka voi aiheuttaa jopa viranomaissäätelyä mielipiteiden pohjalta. Nandon sanomassa tulee esille: on loppuunkuljettu tie uskoa, että ”mainonta syö ihmisen selkärankaa”. Siksi sijaa tulisi olla myös mainonnan kriittiselle – ei välttämättä negatiiviselle – arvioinnille ja keskusteluille. On selvää, että eri toimijat puhuvat omista poteroistaan, joten samojen kehikkojen sisälle on vaikea keskustelua saada, mutta aitoa dialogia tarvitaan. Toivomme Nando Malmelinin jatkavan valitsemallaan erikoisalueella, ja esiintyvän paljon julkisuudessa eli vaikuttavan siihen, ettei ”kuka tahansa ei voi sanoa mitä tahansa” vaan kehittyy yhteinen toimialan käsite- ja ilmaisutapa.
Kultasulka
Marko Parkkinen
Kolmunit Taloussanomat
Kolumnien kirjoittaminen on vaikeaa: tulee olla ajankohtainen, poleeminen, nokkela ja napakka. On käytettävä lyhyitä lauseita olematta tyhmä, analysoitava ja keskityttävä oleelliseen. Lisäksi on unohdettava lillukanvarret ja salamyhkäiset viittailut. Samalla lukija on imaistava eikä tekstikään saisi tökkiä. Joillekin tekstin tuottaminen on jopa niin luontaista, että oleellinen sanoma unohtuu. Markolla on joskus päinvastoin.
Marko Parkkinen löytää sanottavansa. Hän ottaa aiheensa asiakasyritysten näkökulmaa ja nostaa esille ajankohtaisia, vakaviakin ongelmia. Samalla hän tekee tavattoman tehokasta myyntityötä, mutta tarjoaa osaamistaan myös muiden käyttöön. On harvinaista, että mainosalan edustaja suuntaa keskustelua alan yläpuolelle, eikä vello alan sisäisissä puurovadeissa. Toivomme Marko Parkkisen jatkavan valitsemallaan linjalla.
Hopeasulka
Esitelmä Mainonnan Viikon avajaisissa 2004
Niklas Lilja
Realistinen kuvaus siitä, miten nuori ihminen on lähtenyt mainosalalle. Niklas kertoo esimerkein siitä, millaista katsantotapaa mainosala edellyttää, miten työhön voi innostua ja miten uteliaasti tulee tutkia ihmisiä, ympäristöä, taidetta ja mainontaa. Tämä on hyvä puheenvuoro luovan suunnittelijan näkökulmasta etenkin mainosalasta kiinnostuneille.
Uutiset
MTL:n uutiset
- 14.05.2012 - Tapahtumatoimistojen liikevaihto kasvoi 17 prosenttia vuonna 2011
- 08.05.2012 - MTL:n toimitusjohtaja Tarja Virmala Kauppalehdessä: Suomi tarvitsee parasta markkinointiosaamista
- 07.05.2012 - MTL hakee assistenttia tiimiinsä
- 25.04.2012 - Markkinointiviestintäala jatkoi 10 prosentin kasvua
- 19.04.2012 - VAMK Sähköauto hyrräsi voittoon
Jäsenyritysten uutiset
- 07.05.2012 - Uudistunut Hopottajat-suosittelupalvelu panostaa sosiaaliseen mediaan
- 27.04.2012 - Suomalaisväriä Eestin Kuldmunan tapahtuma-kategorian 2012 tuomaristossa
- 20.04.2012 - Tom Westerén AC-Sanafor Oy:n toimitusjohtajaksi
- 30.03.2012 - Mainostoimisto Ilmeen kasvu jatkui
- 12.03.2012 - BSG Marketing Oy:n liikevaihto ja tulos voimakkaassa kasvussa
